28. elokuuta 2015

Talisker Bay


Elokuun alussa kävimme yhdessä Paulan kanssa katsastamassa Talisker Bay. Se sijaitsee Carbostin lähellä, jossa sijaitsee tietenkin Talisker-viskitislaamo ja erinomaiset The Oyster Shed (äyriäisiä ja kalaa) ja The Wee Tea Room (täydellisiä kakkuja). Kävimme kävelyn lopuksi osterivajassa syömässä kampasimpukoita, merirapuja, savulohta ja kalakeittoa.

Auto jätetään Talisker-talon lähistölle. "Parkkipaikalla" käyskenteli useampi riikinkukko.



Talisker-talon pihan ohi reitti kulkee.


Reitin varrella oli huikeita lampaita ja kohtuullisia maisemia.



Lehmät olivat rannalla.


Tuuli pikkasen.

Paula otti metavalokuvan.



Mukavan rantakävelyn jälkeen maistuivat ne merenelävät.


15. elokuuta 2015

Hieno päivä Quiraing:lla

Quiraing on yksi must-see paikka Skyella. Kävin Paulan kanssa siellä kävelemässä. Tässä Paulan ottamia kuvia.






Iltakävelyllä Glendalessa

Ystävämme Paula tuli viikoksi kylään ja hän otti hienoja kuvia Glendalesta.

Loch Pooltiel

Minä ja Petri, ja lampaita tiellä

Tämän vuoden karitsat ovat jo isoja.

Loch Pooltiel

Ulko-Hebridit horisontissa.


Karkurikanan munintarituaali

Onnistuin seuraamaan karkurikanan koko munintarituaalin, sillä se on päätynyt munimaan käyttämättömään kukkaruukkuun aitauksensa ulkopuolelle. Rituaali on seuraavanlainen:

1) Kana karkaa, istuu kukkaruukkuun ja alkaa pitää tiettyä nopeaa kluk-kluk-ääntä. Operaatio kestää n. 20-30 min. Muninnan aikana se saattaa napostella viereistä kasvillisuutta.

2) Kana nousee pesästä, noukkii risuja ja lehtiä, ja heittää niitä selkänsä päälle. Onko tämä jokin kuvitteellinen yritys peitellä pesässä oleva muna?

3) Kana lähtee kävelemään aitaukseen suuntaan, mutta yhtäkkiä hätääntyneesti muistaa että sen piti ilmoittaa kaikille munimisesta.

4) Kana pyrähtää keskelle pihaa, nostaa päänsä niin ylös kuin pystyy ja alkaa "laulamaan" munintalaulua. Samalla se kävelee rehvastelevasti ympäri pihaa.

5) Laulu kestää n. 10-15 min, jonka aikana aitauksessa olevat muut kanat alkavat ääntelehtiä takaisin.

6) Sitten yhtäkkiä kana lopettaa laulamisen ja aloittaa ruohon syömisen kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Tässä vaiheessa nostan kanan syliin ja vien aitaukseen. En tiedä mitä tapahtuisi, jos sen rituaali keskeytyisi, mutta en aio kokeilla, se voisi aiheuttaa liikaa stressiä.