23. tammikuuta 2015

Tehtäviä ja huomioita

Olemme asuneet täällä jo huimat 2 viikkoa. Tähän mennessä olemme onnistuneet tekemään seuraavat asiat:


  • Puhelinliittymä Hannalle (vanha numero ei enää toimi, joten jos haluat uuden numeron, pyydä maililla), Petrin SIM on vielä postissa (olemme siis saaneet jo postia!)
  • Yhteinen pankkitili ja pankkikortit
  • Bonuskortit Co-operative marketteihin, joita on saarella kokonaiset kaksi
  • Loyalty Card Glendalen kyläkauppaan. Siihen kerätään leimoja. Yli 10 punnan ostoksella saa leiman ja 50 leiman jälkeen saa 10 alennuksen.
  • Kävimme katsomassa taloa, jonka tontilla on stone bothy. Pyysimme paikallista rakentajaa katsomaan mitä sen sisuksille pitää tehdä, jotta siitä saisi vuokramökin.
  • Petri odottaa postista National Insurance numeroaan. Hanna on soittanut kahdesti ja vihdoin saanut oman haastatteluajan, koska eihän sitä voinut hoitaaPetrin haastattelussa.
  • Petri on käynyt töissä ravintolan viinikellarin läpi ja lajitellut kaikki viinit. Nyt olisi tilaa 1000 uudelle viinipullolle! On myös valinnut "wine by the glass" viinit alkukevääksi.
  • Petri on nähnyt työmatkallaan (huimat 8 min autolla) haukkoja ja hylkeitä. Ja lampaita, mutta se on väistämätöntä.
  • Hanna on tehnyt todella hyviä kotiruokia kuten papucurry, ruusukaalikedgeree ja uunissa muhitettu linssi-makkarapata. Voisilmäpullat olivat hitti naapurissakin. On käynyt päiväkävelyillä koti- ja villieläimiä katsomassa sekä lukenut ja kirjoitellut kynttilänvalossa, kaminan ääressä. Glendalen alpacat ovat vielä näkemättä.

Uuteen maahan muuttaessa tai matkustettaessa on mielenkiintoista huomata maan erikoisuuksia. Tässä muutamia huomioita, ei missään tiettävästi olennaisessa järjestyksessä:


  • Posti tulee myös lauantaisin!!!
  • Pankkitiliä ei voi saada ilman, että pystyy todistamaan asuvansa maassa. Petriltä se onnistui saamalla työpaikalta virallinen kirje, mutta Hannalla ei ole mitään todisteita. Pankki kuitenkin tuntui taivuttavan sääntöjä sanomalla, että he voivat tehdä "kotivisiitin". Lopulta kukaan ei kuitenkaan tullut käymään vaan käynti kuitattiin papereihin suoraan.
  • Brittiläiset Cox-omenat ovat rapeita ja sopivan hapokkaita. Parhaimpia syöntiomenoita.
  • Skotlantilainen Crowdie-juusto on ihanaa. Kypsytetyn juuston makuinen, mutta tuorejuuston koostumuksella.
  • Emme olleet koskaan aikaisemmin polttaneet hiiliä kaminassa. Täällä se kuitenkin on yleistä, mutta se tuntuu kuin olisimme 1800-luvulla. Olemme nähneet turpeenleikkauksen jälkiä (tapahtuu kesällä), mutta myynnissä ei näy kuivattuja turvepaloja. Varmaankin ne menevät kaikki omaan käyttöön.
  • Naapurista saamme kananmunia heidän omista kanoista. Ne ovat extremely good. Kananmunien lisäksi saamme heiltä polttopuita. Tosin, on pakko välillä ostaa puita, kun ei viitsi koko ajan ottaa heiltä.
  • Naapurin kukko kiekuu aamun sarastaessa (nyt n. klo 8), puolilta päivin ja juuri ennen iltaruokintaa (ennen pimeää, nyt n. klo 17).
  • Lampaat voivat kuulemma saada keuhkokuumeen. En kyllä yhtään ihmettele, kun katsoo tätä keliä. Joskus näkee lampaita mitä ihmeellisimmissä poteroissa tuulen ja sateen suojassa. Tosin muutamat lampaat tuntuvat mussuttavan ruohoa missä tahansa säässä.
  • Paikallinen lehti on West Highland Free Press (WHFP). Se ilmestyy perjantaisin ja on yllättävän kiinnostavaa luettavaa. Siellä on myös erikoisia ilmoituksia, esim. "Large Winkles Wanted". Winkle on syötävä merikotilo.
  • WHFP:stä näkee myös, että kirkoissa järjestetään joogakursseja.
  • Puhelinyhteydet ovat olleet todella huonoja. WHFP:ssä on käyty kiivaita keskusteluja siitä, että Vodafone ja BT eivät ole korjanneet myrskytuhoja, vaikka niin ovat väittäneet tehneensä. Jotkut eivät ole pystyneet käyttämään puhelinta tai nettiä 1.5 kuukauteen!
  • Brittiläiset makkarat ovat hyviä, mutta erilaisia. Massa on sileämpää kuin italialaisessa, mutta reilusti maukkaampi (yrttisempi/mausteisempi) kuin suomalaisessa makkarassa. Valitettavasti sisilialaista salsicciaa ei voi päihittää.
  • BBC:llä on TV:ssä sellainen kuin "Red Button". Kaukosäätimen punaista nappia painamalla pystyy näkemään esim. kaikki isot snooker-turnaukset livenä ja kommentoituina, vaikka kanavalta tulisi muuta.
  • Naapurin mies puhuu paljon, rakastaa pohjoismaita ja tarjoaa aina teetä, joskus viskiä. Oli kuulemma huojentunut, että emme ole "posh" emmekä ole "townies".
  • Uunipellit ovat puolet pienempiä kuin Suomessa, vaikka uuni on samankokoinen. Why?!
  • Britti-imureita on kahdenlaisia, Henry ja Hetty, meillä on Henry. Molemmat ovat pyöreähköjä pienen saavin muotoisia, ja niissä on hymynaama.
  • Pensaissa ja puissa on nuppuja. Kevät on jo alkanut!

1 kommentti:

  1. Muistin viimein käydä katsomassa tätä Petrin lähtiäisviestissä jättämää linkkiä. Siellä näyttää todella ihanalta! Onnea matkaan, kevättä ja lämpöä kohden mennään hiljalleen. Siihen saakka, luettuani kuvailuanne, suosittelen kuumavesipulloja sänkyyn, sohvalle, tuoleille, paidan sisään, takkiin ja hattuun :-). Ja sitä viskiähän sieltä varmaan myös löytyy lämmikkeeksi. Terv. Rauni

    VastaaPoista

Blogin kirjoittajat valvovat kommentteja. Kommenttisi tulee näkyviin, kun se on hyväksytty.